1065: Aika lyrics

Song information

Artist: Moonsorrow
Album: Suden Uni

Lyrics

Tääl' lakeuksilla pohjolan he
Asustelivat
Muuan pakanakansa lähes unhoon vaipunut
Ne vimmaiset, jotka veljiänsä puolustivat
He, joita kastettu ei aikonutkaan tunnustaa

He valloittivat, ryöstelivät
Kunniaksensa
Ja etenivät voittoisasti perääntymättä
Vaan samat aikeet toisella, heitä pahemmalla;
Vihollisen vanhan saarella saivat kohdata

Koskaan eivät he uhkaa
Väistäneet
Tarttuivat kirveisiinsä jumalten
Vastus kuitenkin vahvistuneena
Päättänyt oli heidät musertaa

Oli kääntyvä uusi sivu
Taistelussa ruttoa vastaan
Eihän kunniaa voi saavuttaa
Jos jättää kokematta kuoleman

...Jäätyi verensä hankeen

Valtakautensa lepää nyt pohjassa -
Ylväs liekki sammui, vaan silti
Voittaja saa häpeää kantaa:
He hukuttivat myös kunnian

Nyt valtaistuimella istuu väärä
Kuningas
Nälkäisten petojen kaitsija, peto itsekin
Vaan alistettu kansa tuo ei koskaan katoa;
Voi menneisyyteen itse"mme emme unhoittaa

On aika pysähtynyt

[English translation:]

[1065: time]

Once upon a time here on the plains of pohjola
There dwelled a heathen people almost forgotten by now
Known as northmen, they furiously defended their kin
Thus being those who the baptised never recognized

They conquered and plundered, they held to their
Honour
Victoriously they advanced with no plans of retreat
But even one more evil did think of the same;
On the island they encountered an enemy once known

They never stood back at a threat
But grabbed their axes granted by gods
Yet grown in strength, their foes had decided
Once and for all to crush them to the ground

There was a page to turn in the legends
Of the battles against all plague
For it's in vain to accomplish honour
If failing to experience death

...In white their blood now frozen

In the deep of the waves lies now their reign -
Flame once so proud now dead, yet their shame
Shall the vanquisher forever bear:
No sunken honour may rise for them

Behold the throne for there now sits the king of
Wrongful deeds
The shepherd of such hungry beasts, not less a beast himself
But people submitted to them shall never disappear;
In the past long gone we can not forsake what in our hearts dwell

And time, it has ended